PIKAVALINTA arrow TANSSIORKESTERI MARIOS

TANSSIORKESTERI MARIOS


Tanssiorkesteri Marios on pitkän kokemuksen omaava iloinen, luotettava ja reipashenkinen tanssi-, iskelmä-, sekä rock-musiikkiin keskittynyt orkesteri.
KEIKKATIEDUSTELUT:*
io@luukku.com
 
 Marios palvelee samalla energialla tanssilavat, ravintolat, häätilaisuudet, syntymäpäivät, kesätapahtumat, yritystapahtumat kuin pikkujoulujuhlat. Me tulemme soittamaan vaikka kissanristiäisiin, kun teette tilauksen tarpeeksi ajoissa.
Marios on toiminut pitkään ja luotettavasti, jo 20 vuotta. Nykyisellä kokoonpanolla on tanssikansaa viihdytetty nyt kymmenen vuotta, mikä kertoo erittäin hyvästä orkesterihengestä. Samalla kaavalla on tarkoitus jatkaa edelleen, sanotaanko näin: rakkaudesta musiikkiin. Mainittakoon vielä, että Marios kuuluu Suomen tanssiorkestereiden kärkikaartiin.
 
Musiikillista kilpailukokemusta orkesterilla on vuodelta 2000, kun miehet ottivat osaa tanssiorkestereiden SM-kilpailuun. Myöhemmin samana vuonna Lapin kauniissa maisemissa Ylläksellä järjestettiin finaali, mistä rapsahti orkesterille kunnioitettava neljäs sija.

Yhtyeen kokoonpano:

  • Juha Heinonen - Soolokitara, taustalaulu
  • Aarno "Juppe"  Salonen - Rummut
  • Kari  "Kartsa"  Kainulainen - Bassokitara
  • Hannu  "Humppa"  Luoto - Komppikitara, laulu
  • Jari  "Jartsa"  Kainulainen - Midi-harmonikka, taustalaulu. 


Jätä tarjouspyyntö esiintyjästä TANSSIORKESTERI MARIOS


Asiakkaiden arvioita esiintyjistä:

Ei vielä asiakasarviointeja
Jotta voit arvoida esiintyjiä, sinun tulee rekisteröityä.


http://www.illanorkesteri.com/images//painatasta.jpg
Kaikki tanssiyhtyeet Duot, trubaduurit, taustat Biletystä ja rytinää Jazz, blues, soul... Pop, rock, soittolistat Dj, karaoke, sykettä... Hauskaa koko rahalla Asiakkaiden valinnat PIKAVALINTA
ARTISTI, OHJELMATOIMISTO! Haluatko mukaan? Kirjoita sähköpostia io@luukku.com niin kerromme lisää.
KÄYNTIKORTIT, KUTSUKORTIT





Salasana unohtunut?
Etkö ole vielä käyttäjä? Liity käyttäjäksi!